sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Keltainen ranskalainen

 Ohhoh, kylläpä aika rientää! Huomasin kirjoittaneeni viime postauksen toukokuun alussa ja nyt ollaan jo yli puolen välin. Töissä tahtoo tuo aika rientää niin, ettei huomaakaan. Välivarastoista on ajettu nyt puuta, pikkuhiljaa alkaa päästä jo metsäänkin, vaikka paikka paikoin on todella pehmeää.

 Jo viikko sitten tein uudet lakkaukset. Minkäänlaista ideaa en keksinyt, niin tein vain ranskalaisen lakkauksen lempivärilläni, keltaisella, ja laitoin muutaman tarran. Edes käyttämiäni lakkoja en enää muista.


 Kuva on valitettavasti todella huono, iltahämärissä otettu, ja lakatkin ehtineet jo kärsiä kahden työpäivän aikana.

 Erään iltana ajoin Sonkajärven Jyrkällä sijaitsevan Jyrkkäkosken ruukin ohi, ja kun ei ollut mitään kiirettä, otin muutaman kuvan.


2 kommenttia: