perjantai 16. marraskuuta 2012

Kultainen silmä

  Kuten jo mainostin, tuli ostettua pari lakkaa O.P.In Skyfall-kokoelmasta. Ensimmäisenä kokeilin kynsille Goldeneyeä (taipuuko se noin :D ). Yllättävän peittävä glitteriksi, mutta silti laitoin neljä kerrosta kynsille. Sivellin on erittäin hyvä, vasempaan käteen ei juurikaan tullut huteja, oikeaan sitten siitäkin edestä, sillä vasen käsi... no, se on vasen, eikä se taivu kovinkaan tarkkaan työskentelyyn. Sain jo Facebookissa varoitteluja siitä, millainen tämä on poistaa kynsiltä, ja sain siitä esimakua ylimenneitä poistaessani. Joulu on tulossa ja siihenhän kuuluu kaikenlainen kimallus joka paikassa, eikö?

  Koska lakka itsessään on kuin koru, mietin millaiset koristelut siihen sopisivat. Tokihan se ei koristeluja kaipaisikaan, mutta en osaa olla enää yksivärisellä lakalla, vaikka se olisi kuinka kaunis. Niinpä tein yksinkertaiset leimaukset Konadin valkoisella ja lähes lakan väriset sydänstrassit lisäksi kuvion mukaan. Siitä lähtien olen miettinyt, menikö sittenkin överiksi.



  Tavalliseen tapaan leimauksien asemointi meni tietenkin pieleen, mutta ei sitä livenä oikeastaan huomaa. Leimat muuten on Konadin laatasta m73. Mitä tykkäätte, menikö överiksi?

  Se ostospostaus... Täällä on ollut niin pimeää ja synkkää, ettei päivänvalossakaan saa kunnollisia kuvia, keinovalosta nyt puhumattakaan, kuten voi huomata useammastakin postauksesta. Ehkä pitäisi panostaa jonkinlaiseen valokalustoon jo harrastuksen tässä vaiheessa. Eli ostospostaus siirtyy siihen, että keksin jonkin paremman valaistuksen, tai että edes jonain päivänä olisi vähän kirkkaampaa.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Pikkujoulukynnet

  Nyt täytyy sen verran perua puheitaan, että nyt ei tulekaan ostospostausta, tai no, vähän niitäkin kyllä. Ostin Mavalan Sparkling-kokoelman, kaikki kuusi, kun olivat niin kauniin kimaltelevia. Harakka mikä harakka :D  Niiden lisäksi mukaan lähti Mavalan Vertigo Red. Lakkasin sen alle, ja kärkiin manikyyritarrojen avulla vinosti Sparkling Violetia kaksi kerrosta ja sen päälle vielä yksi kerros Sparkling Silveriä. Ja se harakka minussa halusi vielä strasseja. Kuvassa kaksi pienempää strassia näyttää samankokoisilta, mutta kyllä niiden erikokoisia piti olla. Mielestäni nämä sopisivat loistavasti pikkujoulujuhliin, eikö?



  Täytyi ottaa kuva omituisesta kulmasta, koska:
A) Kynnet on lyhyet ja erimittaiset
B) Kasvaneet vinoiksi ja niiden viilaaminen on vähän jäänyt.
C) Kärkien paksumpi lakkakerros saa ne näyttämään lapioilta.
  Nii.

  Sitten muutama sana tämän päivän ostoksista. Sain eilen eräältä erittäin ystävälliseltä ihmiseltä vinkin, että O.P.In Skyfall- ja Germany-kokoelmat ovat tulleet myyntiin meidän Emotioniin!! No, sinnehän piti hyökätä tänään, ja mukaan lähti kolme lakkaa Skyfall-kokoelmasta. Germany-kokelma ei oikein sytyttänyt, vielä. Ehkäpä pienen hauduttelun jälkeen siitäkin voisi pari lakkaa hakea. Mutta nyt siis lakkahyllyäni komistaa ensimmäiset täysikokoiset O.P.It!!

 Yllä vasemmalta oikealle: Goldeneye, The Spy Who Loved Me, You Only Live Twice. Kyllä ne nyt ovat kaltaisessaan seurassa, kuvanoton ajan vain olivat tuossa halpis-Flormareiden vieressä :D Alla sama järjestys kiekolla:

  
   Kaupassa katsoin tuota Goldeneye:ta sillä silmällä, että aika ohutta taitaa olla. No, ei se ole. Tuossa kiekolla sitä on kaksi kerrosta, ja peittää hyvin. Kynsillä se tosin voi vaatia kolmannen kerroksen. Kaunista, niin kaunista <3   Nyt juuri mietin, että seuraavaan lakkaukseen tulee Goldeneye, ja jos siihen keksisi jonkin kivanvärisen leimauksen vaikka. Jotain hillittyä, sillä tuo lakka itsessään on jo koristus. Eri asia sitten on kuinka minä osaisin koristella hillitysti :D  Hassua, että ostin nuo ihan nimiä katsomatta, ja sekaan osui tuo You Only Live Twice, sillä juuri tuo on mielestäni paras Bond-sävelmä. Taidankin linkittää sen teille tähän loppuun kuunneltavaksi:  Nancy Sinatra - You only live twice 

   Nyt nukkumaan, että jaksaa aamulla (kai) töihin. Hyvää yötä kaikille!

perjantai 9. marraskuuta 2012

Marmoria, viimeinkin!

   Olen kokeillut vesimarmorointia useamman kerran siinä kuitenkaan onnistumatta. Kerta toisensa jälkeen kokeilun lopputulos on ollut epämääräinen yhden värin valloittama kynsi. Useita erikoostumuksellisia lakkoja olen kokeillut huonolla menestyksellä.
  Jokin aika sitten ostin Flormarin Summer 2012-lakkoja, sillä olin useista blogeista lukenut niiden sopivan vesimarmorointiin loistavasti. No, ei muutakuin kokeiluun sekin, ensin toki vanhojen lakkojen päälle. Lopputulos miellytti, joten kaikki lakat pois, uudet pohjatyöt kynsille. Alle lakkasin Mavalan valkoisen. Sitten vaan kippoon vettä ja sormiin teippiä, ja kokeilemaan.
TADAA:



   Ei noista  nyt ihan täydelliset tulleet, mutta huomattavasti paremmat kuin yhdetkään tähänastisista räpellyksistäni. Kauneimmat on ehkä nuo oikean käden nimetön ja pikkusormi. Täytyy ostella lisää noita lakkoja, ja tehdä uusi versio uusilla väreillä.

  Tästä oli nyt sekin hyöty että sain yhdellä kertaa kokeilemattomien lakkojen listalta jo viisi lakkaa vähemmäksi :D
Ehkäpä minä tämän vielä opin :)

  Seuraava postaus saattaa esitellä pelkästään uusia ostoksia, sillä niitä on taas kertynyt ihan kiitettävästi.
 

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Mustaa, hetkeksi.

  Päätin sitten kuitenkin laittaa China Glaze Luxe and Lushin mustalle pohjalle nyt vähäksi aikaa, että saan kuvattua sen livenä. Tiia Minttu, tässä sinulle:







  "Pääväri" on tosiaankin tuo oranssi, mutta muitakin värejä siitä löytyy. Poimisiko se vähän ympäristöstään heijasteita?

lauantai 3. marraskuuta 2012

Suklaakynnet

   Ostin karkkia, suklaata, Pandan Juhlapöydän konvehteja pussissa. Ei siinä ollut kuin niitä pyöreitä toffeetäytteisiä, mutta ne onkin niitä hyviä. Joissakin blogeissa on ollut näitä "Inspiroidu ympäristöstäsi"-teemoja, mutta minä en ole vielä varsinaisesti ympäristöni tavaroista saanut inspiraatiota kynsiin. Nyt ensimmäisen suklaan kääreen avattuani tajusin, että nämä värithän on minulla kynsilakoissa. Niinpä tein Panda-kynnet.



  Vaalea lakka on saatu Max Factorin Opal, pullossa lukee "Limited Edition", enkä ole tuonväristä nähnyt myynnissä. Kultainen on H&M:n kahden lakan pakkauksesta, leimaukset Konadin laatasta m57. Oudosti kamera vaalentaa tuota karkkipaperia, oikeasti se on lähempänä tuon lakan väriä.

  Nyt pitäisi keksiä taas uudet lakkaukset, oli vakaa aikomus laittaa tänään jotain uutta, mutta pää lyö kertakaikkiaan ihan tyhjää. Edes mitään värejä ei tule mieleen O_O  Noh, jospa tässä illan mittaan jotain keksii, kun selailee kuvia ja blogeja. Yksi vaihtoehto on aiemman postauksen kommenteissa pyydetty Luxe and Lush mustan lakan päällä, mutta jotenkin nyt ei tunnu mustalta, vaikka sää sitä onkin. Tässä muuten on kiekolla kyseinen kombinaatio:




   Tulisipa jo kesä! Talvi, lumi ja kylmyys ahdistaa! Juuri tänään oli siskon kanssa puhetta, että kyllä se neljän kuukauden päästä jo helpottaa, kun alkaa olla jo kevät ja valoisampaa. Töissäkin lumi aiheuttaa hankaluuksia, niistä tuli jo esimakua tiistain ja keskiviikon aikana. Vuorokauden aikana olin neljä kertaa mäessä kiinni, kolmella kertaa auttoi kun lapioi tien penkalta hiekkaa tielle, yhdellä kertaa jouduin soittamaan hiekka-auton, kun penkat oli niin jäässä, ettei mitään irronnut lapiolla *nolo*. Oletteko te kesä- vai talvi-ihmisiä?



Onhan tuo kuuran kimallus ihan nättiä, mutta kun se liittyy syksyyn ja talveen, niin...

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, heippa taas seuraavaan kertaan.

perjantai 2. marraskuuta 2012

Kimaltelee kuin peilipallo!

  Mutta... sehän ON Peilipallo! Models Ownin Mirrorball-kokoelmasta ensimmäisenä pääsi kynsille Boogie Nights. Alle lakkasin Facebookin Kynsikoristelut-ryhmäläiseltä ostamani ja hänen tekemänsä frankenin. Kaunis violetti väri, ja peittää yhdellä kerroksella! Todella hyvä ostos!



  Flormarin duochromeista Disco Infernon alle päätyi DC01.



  Kun ei muista kuvata kynsiä heti tuoreeltaan, ne ehtivät hieman kärsiä töissä. Tässäkin on jo kolhuja havaittavissa, ja kynsinauhat ovat taas kuivat, kun ei niitä aina muista öljytä, vaikka öljykynä mukana aina kulkeekin.



                                                          Kulta-aarretta kohti.