tiistai 28. helmikuuta 2012

Oi tylsyyttä!

  Koko päivä kotona lukuunottamatta lyhyttä pistäytymistä lähikaupassa. Joskus minulle tulee sellaisia kausia, kun kaikki vain pitkästyttää, eikä tee mieli tehdä mitään. Ja aina kun jotain yrittää tehdä, siihen ei osaa keskittyä kunnolla. Kummasti aina ne jaksot osuu samaan aikaan kuin nämä vapaat töistä. Töissä ollessa sitä sitten painetaan menemään ja aina tuntuu, että liian aikaisin täytyy asettua vuorokausilevolle, sille lainmääräämälle.


  Nytkin olisi ollut aikaa tehdä taas uusi lakkaus, mutta pikakuivattaja loppui, uutta saan vasta keskiviikkona. Ilman sitä ei enää tule lakkauksista mitään, kun siihen on tottunut. Nämä nykyisetkin jäivät hieman kesken juuri tuon kuivattajan loppumisen vuoksi.

  Niinpä esittelen tässä nyt yhdet aiemmin tehdyt kynnet.





  Näistä kynsistä tuli yllättäen yksi suosikeistani. Alle laitoin Trindin kynnenkovettajaa pari kerrosta. Päälle itsesekoittamaani vaaleaa läpikuultavaa lakkaa. Kärkien valkoinen on Lumene Natural Code 2 "Have fun". Rajaukset tein Kiss nail art-linerilla. Lisäsin vielä muutaman strassin, unohtamatta joka väliin ja päälle laitettua Mavala Minute Quick-finishiä.

  Saa nähdä, seuraavat kynnet saattavat olla taas jotain tämäntyylistä. Tai sitten jotain ihan muuta. Noita ideoita pyörii taas mielessä ihan riittävästi, vaikea päättää, minkä sitten lopuksi toteuttaa ja millä väreillä 


  Perinteisesti kuva loppuun, katsotaas mitä tälläkertaa löytäisin iloksenne.

                                          "Tätin mutukat", eli siskoni kissat



Tassuja
Talven ainoa lumilyhty, toistaiseksi ainakin

Jäälyhty






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti