lauantai 1. syyskuuta 2012

Pitsintapaista ja leimausta

  Kylläpä oli tälläkertaa ihan erikoisen hankalaa keksiä lakkauksia. Mikään väri ei tuntunut kelpaavan, mitään koristeluja ei tullut mieleen. Parista blogista sain kyllä kivoja ideoita, mutta kun ei ihan heti viitsisi toistaa toisten juuri tekemiä juttuja. Lopulta päädyin selamaan tarralaatikkoa ja päätin laittaa vielä kokeilemattomia verkkotarroja, jotka ostin Seppälästä pari viikkoa sitten. Sitten oli taas hankaluuksia päättää väri tarrojen alle. Päädyin lakkaamaan GOSH:in Silverillä, jonka päälle vielä pari kerrosta Classics Metallic hopeaa.


 
  Lakkausta seuraavana päivänä totesin lakkojen vaativan vielä jotain, ja leimasin mustalla kukkia Konadin m2 laatasta. Leimaukset meni kyllä niin päin mäntyä kuin olla ja voi, nimettömän leima on suunnilleen siinä, mihin sen tarkoitinkin. En vain saa päähäni mahtumaan, ettei siinä leimauksessa oikeasti ole niin kiire, kuin kuvittelen. Kohdistamiseen oikeasti voi käyttää pari sekuntia kauemmin. Päälle laitoin Mavalan pikakuivattajaa, eikä se taaskaan levittänyt leimauksia yhtään, kiva!

  Nuo tarrat on kyllä aika tyylikkäät, täytyy ostaa niitä lisää. Pakkauksessa on 20 tarraa, eli kahdesti saa manikyyrin niillä tehtyä.  Aavistuksen kapeita ovat minun lapiokynsilleni, mutta vajausta jäi vain pariin kynteen tosi vähän, ei ollenkaan häiritsevästi. Muutama pieni ryppy jäi, sillä näihin kippurakäppyröihin on hankala saada noinkaan "isoja" tarroja asettumaan sileästi. En siis edes kuvittele laittavani koskaan koko kynnen tarroja.

  
 

2 kommenttia: