torstai 26. huhtikuuta 2012

Kohtuus kaikessa...

  ...myös kynsien lakkauksessa. Ideana oli laittaa yksinkertainen ranskalainen manikyyri kynsitarroilla. Sitten muutin mieltäni tarrojen suhteen, laitoinkin eri tarrat kuin ensin aioin. Sitten muistin, että minullahan on aivan ihana Mavalan Pure Diamond-kimallelakka, jolla ajattelin päällystää kärkien valkoisen, mutta laitoinkin sitä muualle kynteen. Lopputulos? No... aika sekava :D



  Alle tietenkin Trindin kynnenkovettaja, sen päälle Mavalan Reno, joka on vaalea nudelakka. Kärkien valkoinen on Mavalan White. Aikalailla Mavala-painotteinen lakkaus siis. Pidän kovasti noista Mavalan lakoista. Pure Diamondia haluaisin lisää, on niin kauniin kimalteleva ja sopii lähes kaikenväristen lakkojen kanssa. Tarrat on Seppälästä. Kynsinauhat näkyy kyllä olevan huonossa kunnossa, remonttia tehdessä meni käsille maalia ym. ja piti pestä keskimääräistä enemmän ja kovemmilla aineilla, niin kuivuivat pahasti.

  Jospa näiden kanssa pärjäisi viikonloppuun. Lauantaina on ystäväpariskunnan muutto johon menen kaveriksi, joten ainakaan sitä ennen en laita uusia lakkoja. Odotan kovasti, että pääsen kokeilemaan My Dream Nails-kirppikseltä ostamiani uusia lakkoja. Jospa se Iteljooni piankin ne luukusta kolauttaisi! 
  Tuon kuvan otettuani lyhensin kynsiä tarroihin saakka, etteivät pahasti kärsi muutosta. Ikäväntuntuiset. On taas pitkään ollut pidemmät, niin oudolta tuntuu. Onneksi nämä kasvavat todella nopeasti, niin tilanne korjaantuu. Töihin palatessahan ne on taas lyhennettävä järkevämpiin mittoihin. Töiden jatkuminen taas riippuu säästä, toivottavasti kuivuu eikä sataisi enää kovin paljoa.


  Päivällä ajelin uittorantaan katsomaan, miltä siellä näyttää. Paljon sinne on varastoon ajettu puuta odottamaan uittoa. En millään jaksaisi odottaa kesäkuun alkua! No, pian se kesä tulee, enää reilu kuukausi kesäkuuhun! Kesä <3

  Tähän on nyt pakko laittaa pari kuvaa viime kesän uitolta:



                                          Hinurit hakemassa nippulauttoja. 
  
  Noilla pikkuhinureilla tekivät hinattavat lautat, joita sitten veti isompi hinuri, nämä kaksi ohjailevat häntäpäätä.



                         
                         Puuniput liukuvat veteen noita kiskoja pitkin.




  Siinäpä sitä tarinaa taas vähän, seuraavia kynsiä suunnitellessa.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti