torstai 21. kesäkuuta 2012

Niin se mieli muuttuu

  No niin, jokohan nämä kynnet pysyisivät Juhannuksen ajan :D  Metallikynsistä sain idean lakata samaan tyyliin, mutta punaisilla lakoilla. Olen niin totaalisen rakastunut tuohon Rimmelin punaiseen, että halusin sitä kynsille.



  Isompi alue on Rimmeliä, pienempi Mavalan 78 "Tobago". Rajaukset Kissin linerilla, ja niitä ikuisia strasseja taas kasat. Kynsinauhat toki olisi voinut öljytä ennen kuvan ottoa, mutta eihän sitä nyt kaikkea tule ajatelleeksi.

  Jotenkin en ollut näihinkään tyytyväinen, oikeassa kädessä etenkin tuli rajauksista liian paksut. Oikeakätinen kun olen, ei vasen käsi oikein toimi yksin. Siksi kuvissakin on yleensä vasen käsi, siihen tulee siistimmät koristelut, ja oikealla kädellä on helpompi kuvata se vasen. 

  Rakkaus Rimmeliin vaati Rimmeliä koko kynnelle:


  Näissä kynsissä kokeilin ensimmäisen kerran fimoja. Aika kivoja kapistuksia ovatkin. Peukalon kynteen tuli omituinen kasa ilmakuplia mansikoiden viereen, mutta ei anneta sen menoa haitata.



  Poikkeuksellisesti  esittelen nyt oikeankin käden, koska nuo fimot asettuivat siihen paljon nätimmin kuin vasempaan. Tästä huomaa, kuinka vaikeaa on kuvata vasemmalla kädellä, vaikka käytössä tällä kertaa olikin pieni pokkari. Tämä kuva oli vähiten heilahtanut. (Juu, minulla on kaksikin jalustaa...) Lisäksi etu- ja keskisormesta on kynsi katkennut. Jostain syystä en koskaan ole pitänyt tapanani lyhentää kaikkia kynsiä, jos joku niistä katkeaa. Haluan pitää edes muut pitkinä. Kynteni kyllä kasvavat melkoista vauhtia, niin "epätasapaino" ei yleensä kestä kauaa, kun muita viilailee pikkuhiljaa.


  Aikaisemmin mainitsin kuinka Rimmelin leveällä ja paksulla siveltimellä on näitä käppyröitä hankala lakata reunoja myöten sotkematta. Ratkaisin ongelman siirtämällä osan Rimmelistä tyhjentyneeseen Mavalan pikakuivattajapulloon jossa on sopivankokoinen sivellin. Ja jos nyt esittelisin nämä käppyrät:





  Sellaiset korpinkynnet :D

  Oikein hauskaa ja rauhallista Juhannusta kaikille, missä sen sitten vietättekin. Minä suuntaan Vieremälle Juhannusraveihin.

2 kommenttia:

  1. Onpa sulla käppyrä kynsi! En ole siis ainoa, mulla on kanssa :D
    Ei ole ihan noin käppyrä mutta etusormissa on kummallisesti alaspäin kasvavat ja muissa ihan normaalit...hassua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kaikki käppyröitä, vasen etusormi eniten. Sitten taas toiseen suuntaan muut on käppyrämpiä kuin etusormi. Hassut kynnet :D Harvoin näkee tällaisia.

      Poista