sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Kuopion miitti

  Eilen lauantaina se sitten tapahtui, savolaisten oma miitti! Oikeastihan se järjestettiin Savo-Karjala-Kainuu-alueiden tapahtumana Kuopiossa, mutta käytännössä taisimme kaikki olla Savon alueelta.

  Kokoonnuimme Sokoksen kongiin, josta lähdimme kiertelemään ja katselemaan Kuopion lakka- ja kynsitarviketarjontaa aloittaen luonnollisesti Sokokselta. Ensimmäisenä taisi huomion viedä O.P.I-hyllyt. Hetken siinä parveiltuamme hajaannuttiin muiden lakkahyllyjen pariin. Yhden Rimmelin lakan ostin, Metal Rush-sarjan 60 Royal Blue.

  Carlsonilta ostin kaksi minikokoista O.P.I:a, Color of Minnie ja Another Polish Joke. Porukalla ihastelimme niitä huljan pieniä ja söpöjä lakkoja, hellanlettas, kuinka ovatkin suloisia *lepertelee*


        Kuvassa mittakaavaa antamassa täysikokoinen Need Sunglasses? jonka ostin Facebookin kirppikseltä.

Seppälästä löysin juuri haluamani, eli Golden Rosen Jolly Jewels-sarjan 102 ja 103. 103 näytti mielestäni vähän liikaa pinkkiin vivahtavalta, mutta kotona se näyttikin pinkin osalta kupariselta. Glittereitä niistä ei ainakaan tarvitse kalastella, hyvältä näyttävät jo yhdellä kerroksella.




  Kaupat kierreltyämme kävimme ostamassa syötävää ja juotavaa ja kokonnuimme Paulan luo syömään, kahvittelemaan ja pitämään pientä kirpputoria. Unohtamatta tietenkään sponsoreiden antimia.

  

              Siinä ne ovat! Mitä kaikkea kivaa sieltä paljastuukaan?

 
  Pieni Bundle Monsterin laatta, tarrat ja hex-glitterit tulivat Adeninalta, Orlyn lakka (Faint of Heart) ja pikakuivattavat tipat Misslisiltä, Color Clubin magneettilakka ja samettijauhe Cesarsilta, XL-laatta ja kynä Mimaxilta sekä viilat, geelit ja vasemmalla alimpana oleva glitterdust Mereneidiltä.

  Osa saaduista tavaroista arvottiin, ja arpaonni suosi jokaista. Minä sain Lushin Snow Globe-saippuan, jossa on sitruunamyrttiä ja greippiä, ja se tuoksuu aivan ihanalle!


  Harmi, etten saa kuvan välityksellä tuota tuoksua välitettyä teille! Saippuan lisäksi arpa antoi lisää kynsitavaraa:
 
 
   Toinen XL-laatta, vihreä Universal Nails-lakka Cosmeryalta, toinen Orlyn Faint of Heart, lisää samettijauheita ja viiloja, sekä irtomagneetti Cesarsilta.
   Lisäksi Dermoshop ja Cosmerya lahjoittivat erilaisia testereitä.

  Tässä vielä selkeämpi lista sponsoreista:
Cesars Shop
Dermoshop
Cosmerya
Adenina
Mimax
Lush
Mereneid
Misslis

Suuret kiitokset heille! Lisäksi kiitän vielä Mirkaa, joka hankki meille nämä sponsorit, ja Paulaa, joka avasi meille ovet kotiinsa ja siten järjesti paikan tälle miitille, KIITOS! Ja kiitos kaikille mukana olleille "kynsifriikeille" hauskasta seurasta, oli huippupäivä! 
 

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, että pääsit osallistumaan miittiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Tähän asti kateudesta lievästi vihertäen olen luekellut toisten miittipostauksia, ja nyt vihdoin pääsin minäkin miittiin. Oli ihan huippupäivä! Nyt täytyy ottaa korjattu XL-leimasin tositoimiin kun noita XL-lattojakin tuli kaksin kappalein, ja niiden kokokynnenkuvat ovat oikeasti riittäviä koko kynnelle.

      Poista